keskiviikko 19. lokakuuta 2016

Tikkurilan alkuviikko & remonttitiedotus



Hei!


Pitkästä aikaa kirjoittelen tänne! En oikeasti käsitä miten en ole tänne mitään rustannut, vaikka kuitenkin olen töissä ollut. Hups! No mutta nyt pidempi kuvien täyteinen postaus hyvitykseksi siitä että olen loistanut poissaolollani blogin puolella :D

Alkuviikko on mennyt aika työn täyteisesti, paljon on ollut töitä ja järjestelemistä. Ja työn täyteistä näyttää olevan myös tuossa Peltolantiellä remontin edetessä! Eilen Peltolantien puolen ovesta pääsi vielä kulkemaan, mutta tänään on työkoneet ja työmiehet tuossa ihan meidän oven edessä hommissa niin nyt käynti ainakin toistaiseksi vain sisäpihan puolelta vanhaa tuttua reittiä :) Ainakin tänään ja huomenna kuulemma näin, katsotaan pääseekö viikonloppuna kulkemaan jo sitten tuotakin reittiä taas.  Mutta remontin kunniaksi siis edelleen tuplaleimat bonuskorttiin yli 100€ ostoksesta ja vielä siihen päälle -10% alennus.




Tosiaan oon nyt alkuviikon järjestellyt mm. vaatteita vähän loogisemmin ja paremmin. Meillähän on täällä niin paljon valikoimaa että toisinaan on vähän vaikea saada ne esille kauniisti. Pari päivää olen nyt tehny pientä hienosäätöä ja nyt näyttää ainakin paremmalta! :)

Ennen




                                                                        Jälkeen



                                                                                                





                                                        Uusia tuotteita purkamassa ;)



Meille tuli uuden tavaran mukana, mm. paljon penisplugeja joiden esillepanon vuoksi laitoin koko penisrengashyllyn (tai hyllyt oikeastaan) uusiksi. Plugit alas ja penisrenkaat järjestykseen!:) Plugeja on nyt mahtavan suuri määrä eri kokoja!










Semmoisia kuulumisia tänne :) Tälle päivälle on vielä paljon hommaa, joten paras jatkella. Tulkaahan moikkailemaan ja ostoksille!


Näkemisiin <3

<3:llä Saga





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti