keskiviikko 11. tammikuuta 2017

Vuoden ensimmäinen



Hei!


Ihanaa alkanutta vuotta kaikille munkin puolesta! :) Vietin pienen loman pohjoisessa tuossa joulun ja uudenvuoden alla. Tulin tosin jo viime viikolla takaisin töihin, mutta tänään vasta aikaa kirjoitella tännekkin jotain. Eli vuoden ensimmäinen postaus allekirjoittaneelta. Vuosi 2017 on alkanut hyvillä fiiliksillä sekä mulla että Punaisella Kuulla. Toivottavasti teilläkin <3




Tänään oon siivoillut ja tehnyt pieniä järjestyksen muutoksia ympäri myymälää. 3 ekaa tuntia hurahti aivan huomaamatta pelkästään siivoillessa, nyt pitäisi tehdä muutamia hommia tässä koneella välissä :)

Muistattehan käydä tsekkaamassa meidän verkkokaupan uutuudet? Uutuuksia saapuu meille monta kertaa viikossa eikä kaikkia keretä erikseen millään esittelemään täällä blogin puolella, niin suosittelen pitämään silmällä tuota meidän uutuudet-sivua, niin näätte mitä kaikkea kivaa ollaan saatu hyllyihin! Pari uutta tuotetta ajattelin kuitenkin täällä esitellä pikaisesti.

Fun Factory on saksalainen yritys, joka on tunnettu erityisesti laadukkaista ja värikkäistä vibraattoreistaan. Toki yritykseltä löytyy muitakin tuotteita kuin vibroja, mm. geishakuulia ja anaalitappeja. Mun lomailuni aikana tänne oli saapunut pari aivan uutta kyseisen tuotemerkin tuotetta.






Toinen näistä on LAYAspot-vibraattori/hierontalaite, joka kiinni heti mun huomion. Näitä koko vartalon hyväilyyn ja hierontaan sopivia vibraattoreja on alkanut tulla markkinoille viime aikoina. Mun mielestä varsin hauska ja toimiva idea yhdistää sekä normaali sekä intiimihieronta samaan laitteeseen. Layasta löytyy yhteensä 8 eri nopeutta ja 3 värinäohjelmaa!






Toinen tulokkaista on Massage Bullet -värinäkuula. Tämä ladattava värinäkuula on yllättänyt monet asiakkaat tänään tehollaan! :D Ja kyllä se mutkin yllätti kun otin ekaa kertaa testikappaleen käteen ja laitoin päälle. Mielettömän voimakas! Tiedän ainakin mitä suositella jatkossa asiakkaille jotka tulevat kysymään voimakasta vibrakuulaa. Plussaa vielä ladattavuudesta tälle tuotteelle.


Siinäpä muutamat uutuudet mitkä pisti lomalta tullessa silmään :)  Nyt jatkan muita päivän hommia, tulkaa ihmeessä tervehtimään ja ostoksille <3



Rakkaudella, Saga





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti