keskiviikko 18. joulukuuta 2013

Work hard, play hard!


Moi!:)


Pakko munkin on omat joulutervehdykset laittaa, vaikka mä nyt vietän joulun täällä tiskin takana enivei eli päivitystä saattaa tulla vielä aattonakin mikäli joulukiireet ei täällä jatku sinne saakka :) Joututunnelmissa jatketaan edelleen täällä blogin puolella (sori te kaikki ihmiset joilta alkaa tää juhlapyhä tulla jo korvista ulos eikä se j:llä alkava sana voisi vähempää kiinnostaakkaan)! LELO:ista on ollut puhe aiemminkin täällä mutta joulun alla on aina hyvä vähän virkistää muistia!







Vähän nippelitietoa tähän väliin. LELO on siis vuonna 2003 perustettu ruotsalainen yritys, jonka perustajina ovat toimineet muotisuunnittelijat ja insinöörit. Eli jo 10 vuoden ajan ihmiset ovat saaneet nauttia näistä luksustuotteista. LELO huomioi tuotteiden valmistuksessa sekä ihmisen herkän ihon että ympäristön. Kaikki tuoteperheen tuotteet ovat valmistettu mm. hygieenisestä silikonista eikä niissä ole käytetty lainkaan ympäristölle haitallisia aineita.




LELO:T on tehty sekä silmiä hivelevän kauniiksi, että todella käytännöllisiksi että miellyttäviksi. Tuotteet miellyttävät ja kiihottavat, eivätkä siis pelkästään korkealuokkaisilla toiminnoillaan, vaan myös ylellisyydellään. Muotimaailma näkyy inspiraation lähteenä muotoilussa ja yrityksen myyntipisteitä ovatkin kaikki muodin mekat, kuten Pariisi, Milano ja New York!



Tää postaus jää vähän lyhyeksi kun sulkemisaika näyttäisi lähestyvän uhkaavasti ja pitää vielä siivota liike että huomenna on mukava tulla töihin :) Kiirettä on pitänyt täällä ja varmasti myös kaikkialla muualla. Kohta kuitenkin rankat duunit ohi ja voidaan huokaista kun on pari ihanaa ja rentouttavaa pyhäpäivää edessä. Tervetuloa tutustumaan tarkemmin LELO.n tuotteisiin tänne Tiksiin tai Hämeenlinnaan!




<3:llä Saga

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti