perjantai 24. elokuuta 2018

Pieni ostos, iso ilo ūüôĆ

Heip√§ hei v√§lill√§ t√§√§lt√§ Vantaankin suunnalta! ūüėÄ

Syksy lähestyy kovaa vauhtia ja aamulla töihin tullessa näkyi jo muutama takkikin katukuvassa. Itsekin olen kaivanut kaulahuiveja esiin pimeneviä iltoja varten, mutta saa nähdä milloin niitä tosissaan tarvitsen.. Ainakin täällä töissä on paljon mukavampaa olla ja palvella teitä kun kovat helteet ovat loppuneet. (:

Myymälästä puheen ollen, monet ovat juuri ennen klo 18.00 käyneet viime hetken ostoksilla ja sanoneet että on harmillista ettemme ole myöhempään auki. Myymälä ei tosiaan ole auki kuin 10-18 mutta oletteko huomanneet automaatin yläkerrassa? Sieltä saa pikku tuotteita pilkkahintaan klo 19.00 saakka!



Automaatista löytyy tällä hetkellä penisrenkaita, parit eri nänninipistimet, mini makuliukkareita, pikku bulletteja ja avaimenperiä.

 Nipistimet!   Penisrenkaat

 Klitoriskiihottimet!    Tasselit


Toki kaikki nämä löytyvät myös myymälän ja verkkokaupan puolelta! Nyt meiltä ollaankin paljon haettu kaikkea pientä kivaa juhliin ja polttareihin. Tässä esimerkiksi muutamat suloiset avaimenperät jotka olisivat loistavia lahjapusseihin!

 Pikku Vili Avaimenper√§          K√§sirauta Avaimenper√§

N√§m√§ ovat hyvi√§ her√§teostoksia sill√§ ne eiv√§t ole hinnalla pilattu. Monet asiakkaat tulevatkin hakemaan jotain muuta ja nappaavat n√§it√§ mukaan kaverille tai kumppanille yll√§tykseksi. ūüėŹ 


 Hupituotteet!       Ale tuotteet!


Tulkaa siis ihmeess√§ hakemaan hupia arkeen ja tutkimaan alennuksia muiden ostosten yhteydess√§! "Pienest√§ ostoksesta iso ilo", eik√∂ se niin mennyt? ūüėĄ

- Janika

torstai 9. elokuuta 2018

Treeni√§, Treeni√§! ūüíč

Terve taas t√§√§lt√§ H√§meenlinnasta! Myym√§l√∂it√§ on kes√§n aikana hiottu kuntoon useaan otteeseen ja t√∂it√§ on riitt√§nyt uusien tuotteiden valuessa sis√§√§n ovista ja ikkunoista ūüėĄ Uutuustuotteista l√∂ytyy hieman kaikenlaista, joten niit√§ kannattaa ehdottomasti tarkkailla verkkokaupassamme, lis√§√§ tuotteita tulee l√§hes p√§ivitt√§in! ūüíĖ

Meille on saapunut nyt myös aivan suunnattoman suloisia geishakuulasettejä, jotka sopivat niin aloittelijoille kuin kokeneemmillekkin käyttäjille. Yhdellä kuulalla on helppo aloittaa ja kokeilla omaa lihaskuntoaan ja kun aika tulee lisätä vastusta, löytyvät raskaammat kuulat samasta setistä.

Kyseiset kuulat l√∂ytyv√§t t√§√§lt√§.
Monelle geishakuulien käyttötarkoitus tuntuu olevan hieman hakusessa, vaikka niistä on aikaisemmin saattanutkin ohimennen kuulla. Mikäpä siis sen parempi blogiaihe, kuin Geishakuulien Tietoisku!

Geishakuulat, jotka tunnetaan myös nimellä Kegel-kuulat tai Treenikuulat, on kehitetty syvien lantiopohjan lihasten treenaamiseen ja kunnossapitämiseen. Nämä kyseiset lihakset toimivat yhteistyössä syvien selkälihasten ja vatsalihasten kanssa. Hyvässä kunnossa olevat lantiopohjan lihakset ehkäisevät virtsankarkailuongelmia, parantavat ryhtiä, verenkiertoa alavartalon alueella ja tietysti seksuaalista nautintoa!

Moni nainen kuulee geishakuulista ensimm√§isen kerran synnytyksen j√§lkeen, sill√§ useissa neuvoloissa geishakuulien k√§ytt√∂√§ suositellaan. K√§ytt√∂ hoitaa vaginan lihaksiston takaisin huippukuntoon ja auttaa palautumaan synnytyksest√§. Vaikka geishakuulat ovatkin p√§√§asiallisesti erotiikkaliikkeiss√§ myyt√§v√§ tuote, ei niitten ostamista kannata h√§peill√§ lainkaan! Kyseess√§ on kuitenkin kaikin puolin terveytt√§ ja hyvinvointia edist√§v√§ hyv√§n mielen tuote, joka kuuluu jokaisen naisen y√∂p√∂yd√§n laatikkoon ūüíď


100% silikonilla päällystetyt kuulat ovat kuin silkkiä iholla!


 Lantionpohjan lihaksia heikent√§v√§t monet tekij√§t, jotka eiv√§t kaikki ole synnytykseen tai odotusaikaan liittyvi√§. My√∂s ik√§, hormonaaliset muutokset, fyysinen ty√∂, ylipaino ja yleinen huono lihaskunto saattavat surkastuttaa lantiopohjan lihaksia ik√§v√§sti. Mutta ei syyt√§ huoleen, treenaaminen on helppoa - ja mik√§ parasta - mukavaa!

Tähän listasimme muutamia helppoja harjoituksia, joilla pääset kätevästi treenauksessa alkuun.

Nopeusharjoitus
Nopeusharjoitukset auttavat mm. yskäisyn tai aivastuksen aiheuttamaan virtsankarkailuun. Harjoituksessa lantionpohjan lihaksia supistetaan mahdollisimman nopeasti 10-20 kertaa. Harjoitusta voi jatkaa myös niin pitkään kunnes lihakset väsyvät.

Kestävyysharjoitus
Kestävyysharjoittelussa lihaksia jännitetään noin 15-20 sekunnin ajan, jonka jälkeen pidetään n. 10 sekunnin tauko. Tauon aikana lihasten annetaan rentoutua hetkeksi. Kestävyysharjoittelussa treenikuulat ovat tärkeät, jotta maksimaalinen harjoitus saadaan aikaiseksi. Kestävyysharjoittelu on helppo yhdistää päivittäisiin askareisiin, kuten siivoukseen ja kävelyllä käymiseen. Kestävyys on tärkeää esimerkiksi fyysisessä työskentelyssä.

Voimaharjoitus

Maksimaalista voimaa harjoitetaan supistamalla lihaksia voimakkaasti n. 5-15 sekunnin ajan ja pitämällä n. 20 sekunnin tauko. Tämän jälkeen harjoitusta toistetaan noin 10 kertaa. Voimaharjoitukset auttavat mm. raskaassa liikunnassa tai painavien tavaroiden nostelussa.

Harjoittelun ei tarvitse olla jokapäiväistä, mutta säännöllisyys on tärkeää. Lihaksia suositellaan harjoitettavan n. 5 kertaa viikossa. Punaisen Kuun valikoimista löytyy paljon eri kokoisia ja painoisia geishakuulia, joiden avulla treenaamisesta tulee helppoa, tehokasta ja miellyttävää.


Kaksikuulaiset mallit sopivat hyvin kaikentasoisille treenaajille

Tervetuloa treenikuulaostoksille!

- Nuuskis