maanantai 9. kesäkuuta 2014

Pump up the Jam!



Hei!


Penispumpuista on ollut puhetta blogin puolella, mutta muistaakseni kukaan ei ole vielä kirjoittanut naisille tarkoitetuista klitorispumpuista! Klitorispumput eivät ole vielä yhtä suuressa suosiossa naisten keskuudessa kuin esimerkiksi juurikin penispumput miesten keskuudessa. Pumppuja on kuitenkin alkanut tulla markkinoille useita erilaisia, perinteisiä sekä esimerkiksi vibralla varustettuja.






Klitorispumpun tarkoituksena on siis herkistää klitoris äärimmilleen ja saada se kauniin muhkeaksi. Pumppu lisää verenkiertoa klitoriksen alueella mikä taas kasvattaa luonnollisesti tuntoherkkyyttä. Tuntoherkkyyden parantaminen auttaa tietenkin myös orgasmin saamisessa. Klitorispumppu sopii käytettäväksi loistavasti esimerkiksi esileikissä. Vibralla varustetusta pumpusta saa tietenkin vielä enemmän irti!;)





Kaikki pumput ovat tietenkin turvallisia ja helppokäyttöisiä. Todella ergonomisesti  Vastoin yleistä käsitystä pumppaaminen ei satu vaan tuntuu todellakin miellyttävältä. Klitorisgeelit ovat jo saavuttaneet pysyvän suosion naisten keskuudessa ja ehkä rohkeimmat nyt uskaltautuvat kokeilemaan pumppuakin ;)


Ihanaa alkavaa viikkoa kaikille!<3


<3Saga

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti