torstai 14. tammikuuta 2016

New home!


Helou!


Voin sanoa että viime viikon maanantaina töihin tullessa jännitti. Pitkään aikaan ei ole kyllä työpäivä jännittänyt! Olin tuossa joulun ja uudenvuoden aikaan melkein 2,5 viikkoa lomalla ja meidän muuttokin sattui tuolle ajankohdalle kun tämä neiti oli pohjoisempana lomailemassa. Koska en muuttoon päässyt valitettavasti osallistumaan, niin mulla ei ollut hajuakaan minkä näköiseen liikkeeseen sitä maanantai astun! Olin nähnyt viimeksi kun uutta laminaattia asennettiin, mutta siinä vaiheessa oli vielä aika vaikea kuvitella mielessä miltä myymälä näyttäisi valmiina. Ja voi kuulkaa sitä iloista yllätystä kun uuteen tilaan astuin. Tila on mahtava: se on avoin, se on tilava ja valoisa ja kaikkea sitä mitä haaveilinkin<3






Niin mahtava fiilis kun tavarat ei tippuile hyllyiltä päälle ja joka paikka ei pursua tavaraa.  Tavarat on nyt entistä selkeämmin esillä ja valikoima on tilan mukana kasvanut huomattavasti.  Selkeys, valoisuus ja avoimuus on adjektiiveja millä kuvailisin tätä uutta tilaa :)





Uusi sisäänkäynti sijaitsee aivan Peltolantien puolella, K-supermarket Ylivetoa vastapäätä. Toki vanhaakin ovea saa käyttää, silloin sisälle tullaan sisäpihalta ja eteiskäytävästä laskeudutaan portaat alas alakertaan josta meidän myymälän nykyisin löytää.




Ajattelin että voisin esitellä pikkuhiljaa, ikäänkuin osissa tätä Punaisen Kuun uutta kotia. Tässä postauksessa kuvia yleisesti, mutta ensi viikolla aloitetaan esittelemässä osa uudesta myymälästä :)




Tää on nyt kolmas liiketila missä saan työskennellä ja oon niin ylpeä että pieni Punainen Kuu on kasvanut isoksi myymäläksi <3  Tulkaa kaikki pian tutustumaan uusiin tiloihin ja kertokaa mielipiteenne! Tähän mennessä ollaan saatu pelkkiä kehuja, enkä ihmettele yhtään miksi ;)

Ihanaa tulevaa viikonloppua kaikille ihanille<3




Rakkaudella, Saga

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti