keskiviikko 25. helmikuuta 2015

Työpäivä kanssani!


Moi! :)



Pitkästä aikaa jälleen töissä, ihan mahtava fiilis! Ajattelin toteuttaa tänään vähän erilaisen postauksen. Kun blogin nimessäkin vihjaillaan että pääsette mukaan meidän työntekijöiden arkeen täällä Punaisessa Kuussa, niin ajattelin että tällainen päivä kanssani-postaus antaisi ainakin hyvän käsityksen meidän arjesta. Jokaista asiakasta en ala mainitsemaan vaan toteutan tän vähän tällaisena suurpiirteisenä! Pieni varoituksen sana näin alkuun; postaus tulee pitämään sisällään paljon allekirjoittaneen pärstäkuvia ;D. Ja faktahan on se että jokainen päivä on täällä meillä erilainen ja työtehtävät vaihtelee päivittäin enkä ihan kaikkea tässä käy läpi, mutta tällainen oli mun keskiviikko pääpiirteittäin: 





Klo 9.00-10.00


Saavun töihin aina yleensä joskus siinä puoli kymmenen aikoihin. Työvaatteiden vaihto, postilaatikon tyhjennys, tietokone ja valot päälle ja kyltit pihalle. Tarkistan sähköpostia ja tallennan sieltä muutamia työjuttuja (mm. mainoksia pyörimään näyttöihin)


Ihana olla töissä vaikka tuntuukin että olen ekan tunnin pihalla kuin lumiukko!














Klo. 10.00-12.00



Koska olen viimeksi ollut töissä noin kuukausi sitten, riittää myymälässä ihmeteltävää. Paljon uusia juttuja on taas tullut ja järjestys on vaihtunut. Ollaan jatkuvasti yhteydessä myymälästä toiseen ja tarvitsenkin Janetelta heti apua muutaman muuttuneen työjutun kanssa. Loistavaa kun ihana työkaveri ja apu on aina vain yhden puhelin soiton päässä. Meillä on kyllä ihan paras työporukka joka puhaltaa aina yhteen hiileen! 












Kiertelen liikkeen ympäri. Fifty Shades of Grey tuotteet kiinnittävät heti huomioni. Oletteko käyneet katsomassa jo leffan? Mulla on jäänyt vielä näkemättä mutta katsotaan jos tässä viikonlopun aikana siihen tulisi muutos! Ensitöikseni järjestän kyseisen tuoteperheen uudelleen ja tutustun tuotteisiin,  Tykkään käydä koko myymälän läpi jos en pitkään aikaan ole ollut töissä. Helpottaa suuresti työtäni kun tiedän missä mikäkin tuote on :)



Klo. 12.00-14.00



Päivitän näytöt uuteen uskoon! Vanhat mainokset ja tarjoukset pois pyörimästä ja uudet tilalle. Meille on tärkeää pitää näytöt aina ajan tasalla jolloin asiakkaat tietävät paremmin kuukauden hittituotteet ja tarjoukset. Käyn ajan kanssa rauhassa läpi molemmat näytöt. Laitan muistikortin takaisin pikkunäyttöön pyörimään ja katson että kaikki on kunnossa. Ja heti huomaan mokanneeni ja jättäneeni vanhan mainoksen muistikortille.. uusi yritys!











Seuraavaksi teen tietokoneella hommia. Aloitan kirjoittamaan tätä blogia, päivitän facebookin ja hoidan verkkokauppaan liittyviä työtehtäviä. 



Klo. 14.00-16.00



Paljon asiakkaita joten työhommat koneella keskeytyvät kokonaan. Järjestelen hyllyjä, jotka mielestäni kaipaavat vähän laittamista. Tällä kertaa kohteeksi pääsee mm. hupihylly jossa vallitsi aikamoinen kaaos. En sitten tajunnut ottaa jälkeen-kuvaa, eli saatte valitettavasti tyytyä pelkkään ennen-kuvaan :D








Tää on tuote on aivan loistava! Mietin vakavasti tän hankkimista kotiin koska tää on vaan mielestäni hulvaton!











Vaihdossa tulee kasa elokuvia. Niiden järjestelemisessä menee aikaa. Laitellaan työtehtävistä viestiä Janeten kanssa ja jaetaan tehtäviä päittäin. 





Klo. 16.00-18.00



Hommat tietokoneella jatkuvat läpi koko päivän. Hommat ei meiltä koskaan lopu ja hyvä niin!


Aloittelen pikkuhiljaa siivousta. Siisti myymälä on viihtyisä myymälä ja meillä siivotaankin aina työvuoron jälkeen. Seuraavana päivänä toisen työntekijän on mukava tulla myymälään kun kaikki on järjestetty, roskat viety ja lattiat imuroitu ja luututtu. 

















Viimeistelen blogin, vastailen viimeisiin sähköposteihin ja laitan myymälän sulkemiskuntoon :)








Tällainen oli mun päivä tänään! Kuten huomaatte niin aika paljon täällä tehdään tietokoneella töitä asiakaspalvelun ohella. Meillä on niin monta erilaista kanavaa netissä, sosiaalisenmedian kanavia, verkkokauppa ja huuto.net. Asiakkaita kävi mukavasti pitkin päivää. Kuten alkuun jo mainitsinkin niin jokainen työpäivä on erilainen, mutta aina on muutama yhdistävä tekijä. Nimittäin parhaat työkaverit ja ihanat asiakkaat!<3 



Ihanaa ja rentouttavaa loppuviikkoa kaikille! 


<3:Saga













Ei kommentteja:

Lähetä kommentti