maanantai 3. elokuuta 2015

Hämeenlinna priden jälkitunnelmia!

1.8. Hämeenlinnassa toimittiin yhdenvertaisuuden puolesta, kun ensimmäinen Hämeenlinna Pride järjestettiin. Olin itse yksi järjestäjistä, ja siksi olikin vain luontevaa, että työpaikkani myötä Punainen Kuu Oy toimi yhteistyössä tapahtuman kanssa.

Pridepäivä oli mukava aloittaa vuorolla Hämeenlinnan liikkeessämme, ja yksi ensimmäisistä puuhistani oli liikkeen edustan koristelu Pride-hengen mukaiseksi. Myymäläpäällikkömme Janeten idean mukaan väritin katuliiduilla liikkeen portaat sateenkaaren väreillä. Ei mennyt aikaakaan, kun ihmisiä pysähtyi ihastelemaan.



Hämeenlinna Priden jatkot järjestettiin Café Hoffilla, jossa olin myymässä illan tarjoustuotteitamme. Liikkeemme oli auki klo 18-21, ja siellä työskenteli Olga. Kello 19 juonsin yhdessä muun Hämeenlinna Pride -toimintaryhmän kanssa järjestämäni keskustelipaneelin, joka veti paikalle paljon väkeä. Keskustelupaneelin aihe oli seksuaalisuus ja sukupuoli, ja sen osanottajat olivat aktivisti ja tohtorikoulutettava Sade Kondelin, aktiivi Elli Latva-Hakuni Lahden Setasta, Muistiinpanot-blogin pitäjä Melissa Mäntylä sekä seksuaalineuvoja Johanna Sirkiä. Keskustelupaneeli onnistui hyvin ja sen juontaminen oli mielenkiintoista. 

Lämmin kiitos siis panelisteille sekä kaikille, jotka osallistuivat Hoffin jatkojuhlille ja kaikille päivän ja illan asiakkaillemme! 




Punainen Kuu on ylpeä tästäkin mahdollisuudesta olla mukana edistämässä avoimuutta, suvaitsevaisuutta, yhdenvertaisuutta ja omana lisänämme parempaa seksielämää! ;)

<3 Anni

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti