torstai 14. heinäkuuta 2016

Kesän monet maut!

Heinäkuu on jo puolessa välissä, ja monet viettävät tällä hetkellä kesälomaa. Kuten myös Hämeenlinnan myymälän ihana myymäläpäällikkö Maiju. Sen vuoksi olenkin saanut viettää useita päiviä töissä näiden kahden viikon aikana. Ihanien aurinkoisten ja lämpöisten päivien ansiosta täälä myymälässäkin on ollut erityisen lämmin tunnelma, kirjaimellisesti. 


Kuvan myötä päästään itse aiheeseen. Kesällä on lupa hieman herkutella, joten miksi ei valitsisi myös hyvän makuista liukuvoidetta. Lisäksi makuliukuvoiteet myös tuoksuvat yhtä miellyttäviltä kuin maistuvat. Makuliukuvoide on oiva lisä esileikkiin, sitä voi esimerkiksi levittää kumppanin vartalolle ja nuolla pois, lisäksi se sopii mainiosti piristämään suuseksiä ja se käy myös käytettäväksi yhdynnän aikana, sekä lelujen kanssa.

Valikoimistamme löytyy erittäin paljon herkullisen makuisia lukuvoiteita. Makuja liukuvoiteissa on lähes kaikkea maasta taivaaseen, on marjaisia, hedelmäisiä, purukuminmakuista ja jopa erilaisten drinkkien, kuten piña coladan makuisia liukkareita.  Sopii hyvin siis vaikka jälkiruoaksi. ;) Ei kuitenkaan suoraan tuubista syötäväksi. 

-Saana-



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti